...suuresta päivästä. Tänään pidettiin kaverisynttäreitä kotona. Toisaalta aivan huippua järjestellä, miettiä koristeita ja ohjelmaa, toisaalta stressiä pukkasi ja aika meinasi käydä vähiin. Aamusta asti oli jotain tekemistä, vaikka kuvittelin valmistautuneeni hyvin. Koristeluviimeistelyjä, ruokajuttuja, ohjelman viilausta... Jossain välissä kävin tyhjentämässä kirppiskopinkin.
Osa koristeita oli samoja kuin viime vuonna. Paperipallot keittiössä ovat Tiimarista. Löysin alesta vielä lisää. Ei riittänyt aika, ei hermo bilepalloihin. Olohuoneen viirinauha on viime vuotinen. Takaterassille ompelin vanhasta lakanasta kioskikatoksen. Kioskissa oli tarjolla karkkeja ja sipsejä, joita ei synttärikakkupöydässä tällä kertaa ollut. Rasiat askarreltiin K:n kanssa yhdessä.
Ohjelmassa meillä oli lahjan piilotus, myrkkykarkkileikki Kiitos Sanna-Mari vinkistä :), kakkupöydässä hassut numero- ja adjektiivitarinat, käsikorun tekeminen ja lopuksi yleistä ilmapalloilua ja ylensyöntiä kioskin ympäristössä.
Kaksituntinen vierähti nopeasti, hyvällä nappiajoituksella. Ainut pieni miinus säälle. Satamaan alkoi yllätysyllätys juuri kun juhlatkin alkoivat, mutta onneksi ohjelma oli sisätiloihin sopivaa. Ihan lopuksi lapset jo juoksentelivat pihallakin, vaikka märkäähän siellä oli.
Mutta nyt on ihana oikasta ja huokasta. Ja jatkaa kohti uutta viikkoa! Meijän typy on ny virallisestikin 8 vee :)










Oi miten mukavan näköistä! Huomaan imeväni kaikkia ideoita Inkiväärin juhliin :)
VastaaPoistaideioita kyllä metsästelen aina itsekin. pitäis melkein tehdä joku kansio mihin voisi muistiin asioita laittaa. kun tuppaavat jostain syystä unohtumaan ;)
PoistaSulla on kyllä varsinaista kilpavarustelun tuntua tuossa koristelussa. Ei sillä, kun tykkää tehä, niin tietenkin pitää tehdäkin kun on tilaisuus. Väistämättä aloin vaan muisteleen omia kaverisynttäreitä 25 vuoden takaa, eikä moisista ollut tietoakaan... :D
VastaaPoistaJoo Santra, ei meilläkään kyllä koristeita omilla synttäreillä ollut. syötiin kakkua ja leikittiin. Mutta K tykkää kans askartelujutuista ja yhdessä monesti suunnitellaan ja katsellaan kuvia, että mitä keksittäisiin.. Ja luulenpa, että muutaman vuoden päästä juhlat ovat taas ihan erilaisia, juhlia johon äiti ei saa niin paljoa vaikuttaa että nyt ilo irti :)
PoistaMukavaa viikkoa sinulle!
VastaaPoistaHienot kaksituntiset jäävät varmasti pitkäksi aikaa lapsen mieleen =D
Synttärit ovat kyllä semmonen juttu, joita monesti muistellaan. itse talvella syntyneenä olen ihan innoissani tämmöisistä kesäajan synttäreistä.
PoistaTosi kivat synttärit olet järjestänyt K:lle :)
VastaaPoistaTää kaikki alkaa oleen mullakin edessä kun ensi syksynä pitäisi järjestää ekat kaverisynttärit kohta nelikesäiselle... Puukoruista tuli varmaan kivat!
Kaverisynttäreissä vaikeinta on miettiä kutsuja, kun haluais kutsua kaikki, mutta kun tilat tulee vastaan ja sitten tulee suruja, kun ei pääse mukaan. Me pidetään nyt parit kaverisynttärit, kun kavereita on tullut eriyhteyksistä.
PoistaKoruista tuli kivat, en kyllä yhtään osannut miettiä että paljon helmiä kuluu. Noi riittikin tosiiii hyvin...
Tosi kivalta näyttää! Nuo pallot on kivat!
VastaaPoistaMitäs tuo myrkkykarkkileikki tarkoittaa? Meillä on parin viikon päästä 5-vuotispäivät järkättävänä, ja kaikki uudet ideat otetaan innolla vastaan!
Myrkkykarkissa meillä oli varattuna jokaiselle leikkijälle noin 10 erilaista irtaria. Yksi laitettiin huoneesta pois ja muut päättivät, mikä lautasella olevista karkeista on myrkkykarkki. Sit poissaolija tuli ja alkoi nostelemaan karkkeja pussiinsa, niin kauan sai nostaa karkkeja, kunnes nosti myrkkykarkin (kaikki tietysti kiljui silloin että MYRKKYKARKKI!).Jottei kellekään tullut pahamieli (Jos sattui siis nostamaan vaikka ekalla myrkkykarkin) vein jäljelle jääneet karkit aina arvuuttelijan lautaselle kakkupöytään, joten kaikki sai lopuksi saman verran karkkeja (se vaan on niin tarkkaa ;)).
PoistaMukavia valmisteluhetkiä sinne!
Mukavia synttärivalmisteluja ja juhlapäivää. Mietin samaa kuin Nonna. Myrkkykarkkileikki?
VastaaPoistaYritin Nonnalle sepustaa, toivottavasti saitte selvän :)
PoistaSuloisia karkkivärejä ja värikarkkeja! Ollapa taas lapsi...
VastaaPoistaSekin on muuten totta, että silloin kun oli itse lapsi, niin maailma oli ihan toinen. Joten synttäritkin olivat kovin erilaisia.
PoistaTosi ilosen oloset synttärit! Eikä sadekaan haittaa, kun tunnelma on muuten katossa :)) Ihana on myös tuo ed. postauksen virkattu peitto!
VastaaPoistaNo niin. Ja talvellahan monesti ollaankin vaan sisätiloissa synttäreillä. Kesällä pitää olla kuitenkin varasuunnitelma b, jos on suunnitellut ulkojuttuja...
PoistaOnnea sankarittarelle! Kivannäköiset juhlat siellä on ollut. Ja toi 8-koriste, wau miten söpönen!
VastaaPoistaKiitos. Kakussa saaaatoin ottaa mallia teiltä :) oli vaan niin kivan näköinen ja kun vaahtokarkeista tykätään!
PoistaKasiin rypisteltiin ja liimailtiin k:n kanssa valkosta vessapaperia (kun en jaksanut lähteä silkkipaperia ostamaan) -hmmm ;O irroteltiin vaan kerrokset ohuemmiksi ja sit laittelin muutaman perhosen koristeeksi.
Lämmin onnentoivotus sankarittarelle :)
VastaaPoistaKivat juhlat, joissa kaikki varmasti viihtyivät.
No meteli oli kyllä välillä semmonen, että tais nuo viihtyä ja muutama jäi jatkoillekin :)
PoistaOnnea reippaalle koululaiselle! <3 Kylläpä oli kivan kuuloiset synttärijuhlat!
VastaaPoistaKiitos - enenevissä määrin reipastumaan päin ollaan :)
PoistaKylläpä on kauniit koristelut ja tarjoilut olleet sankarittarella! Varmaan onnellinen tyttö. Onnea vielä kerran! :)
VastaaPoistaSanoi kyllä, että oli hyvät synttärit, että tais tykätä :)
PoistaMukavat juhlat ja hienot koristelut! Meilläkin pari kertaa ollut kioski ja se on on ollut suosittu. Hienot kynttilät kakussa, mistäs sellaisia saa?
VastaaPoistaHei Piia ja tervetuloa mukaan! Kynttilät on ihan Tiimarista, siellä oli muitakin vähän erilaisia - eläimiä, muffinsseja, sydämiä...
PoistaKylläpä oli kivan näköset ja kuuloset juhlat!! Pitää laittaa korvan taa juttuja kun meijän Tipulle jossain vaiheessa aletaan pitää kaverisynttäreitä :)
VastaaPoistaKiitos vaan tuosta myrrkykarkista, näillä synttäreillä ainakin toimi ja etenkin kun karkkia ei ollut kakkupöydässä, niin saivat jotain makeaa jo ennen sitä.
PoistaPeppi,
VastaaPoistaKurkkaa blogiini, siellä on jotain sinulle :)
kiitos Ninni!
PoistaWau. Upean näköiset käverisynttärit. Tuo kioski on mahtava ja samoin tuo koru askartelu juttu :)
VastaaPoista